Retta Group -konserni ostaa Colliers International Finland Group Oy:n isännöintiliiketoiminnat ja vahvistaa asemaansa Suomen suurimpana isännöintialan toimijana

Pohjoismaiden suurin asunto-, kiinteistö- ja toimitilaomaisuuden hallintaan ja välitykseen erikoistunut Retta Group -konserni on ostanut Colliers Isännöinti Oy:n (entinen Ovenia Isännöinti Oy) Colliers International Finland Group Oy:ltä (entinen Ovenia Group Oy). Yrityskauppa on osa Retta Groupin ja sen tytäryhtiö Retta Isännöinnin kasvustrategiaa ja tukee yhtiön tavoitetta toimia isännöintialan suunnannäyttäjänä erityisesti asiakaskokemuksen kehittämisessä.

Colliers Isännöinti Oy on Retta Isännöinnin jälkeen toiseksi suurin isännöintialan toimija Suomessa. Yhtiö toimii 14 paikkakunnalla ja sillä on noin 1 100 asiakasta. Yhtiön liikevaihto vuonna 2017 oli 13,9 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 140 henkeä. Colliers Isännöinti Oy jatkaa toistaiseksi toimintaansa omana yhtiönään ja yrityskaupan yhteydessä sen nimi muutetaan Arenna Oy:ksi.

”Halusimme löytää isännöinnin liiketoiminnallemme hyvämaineisen ja osaavan toimijan, jolla on sekä halua että kykyä kehittää toimintaa tulevaisuudessa, ja olemme tyytyväisiä, että Retta Group valikoitui isännöintiliiketoimintamme ostajaksi. Lisäksi halusimme varmistaa asiakkaillemme parhaan mahdollisen palvelun myös jatkossa”, Colliers International Finland Group Oy:n toimitusjohtaja Sirpa Ojala toteaa.

”Nyt solmittu kauppa on merkittävä askel rakentaessamme Retta Isännöinnistä Suomen johtavaa isännöintialan palveluyritystä. Colliers Isännöinnin (jatkossa Arennan) maantieteellinen asema vahvistaa loistavasti liiketoimintaamme Suomessa painottuen pääkaupunkiseudulle sekä Itä- ja Pohjois-Suomeen. Olemme erittäin tyytyväisiä ja ylpeitä saadessamme joukkoomme uutta osaamista. Meille on ensiarvoisen tärkeää varmistaa ensiluokkainen palvelu sekä nykyisille että uusille asiakkaillemme”, Retta Group -konsernin toimitusjohtaja ja Retta Isännöinnin vt. liiketoimintajohtaja Matti Bergendahl sanoo.

”Retta Group on Pohjoismaiden suurin kiinteistöjohtamisen ja -välityksen asiantuntijapalveluyritys, ja tavoitteenamme on kasvaa merkittävästi seuraavien vuosien aikana. Retta Isännöinnin kasvu sekä orgaanisesti että myös yritysostoilla on tärkeä osa konsernimme kasvustrategiaa”, Bergendahl sanoo.

Lisätiedot:

Matti Bergendahl, toimitusjohtaja Retta Group Oy ja
vt. liiketoimintajohtaja, Retta Isännöinti Oy, puh. 040 833 5461

Sirpa Ojala, toimitusjohtaja, Colliers International Finland Group Oy, puh. 040 5663466